Yleistä harjoituksista

Kuva: Antti Ruotsalo

Harjoitukset pidetään Hyvinkään Sveitsin vinttikoiraradalla ja ne on tarkoitettu juoksuoikeuden omaaville roduille sekä rhodesiankoirille.

HUOM! Kiimassa olevan nartun tuominen alueelle on kiellettyä!

Juhannukseen asti harjoitukset on varattu vain Luhtilaukkaajien jäsenille. Kaikille roduille avoimista harjoituksista tiedotetaan erikseen.

Ilmoittautuminen!

Harjoituksissa tärkeintä on koira. Koira voi hyvin ja sillä on hauskaa, mutta on muistettava, että se ottaa suorituksen hyvinkin tosissaan. Rapsuttele, taputtele ja kehu koiraa suorituksen jälkeen; se on tehnyt parhaansa.

Harjoitukset on koiralle urheilusuoritus siinä missä kilpailutkin. Sen on oltava fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa. Harjoituksiin ei kannata tuoda valeraskaana olevaa tai lihavaa koiraa. Liikuntaa auttaa jonkin verran valeraskausoireisiin, mutta sen pitää olla omaehtoista. Jos vähänkin epäilyttää koiran kunto, niin on hyvä pitää pieni tauko. Harjoitukset eivät myöskään ole kunnon kohottamista varten vaan se on parempi tehdä toisaalla.

Anaerobisia (yli 200 m) juoksuja ei kannata suorittaa yhtä enempää per harjoituskerta, ellei tarkkaan tiedä mitä tekee; harjoitusten päätarkoitus on treenata koiran päätä. Mikäli koira juoksee kaksi kertaa treenien aikana, tulisi suoritusten välillä olla 40 minuutin tauko.

Koiran juoksuttaminen vieheen perässä ei ole omaehtoista vaan pakotettua liikuntaa; pakeneva viehe laukaisee vietin, jota vastaan koira ei kykene toimimaan mikäli vietti on kunnossa. Tästä syystä pentua ei saa juoksuttaa vieheen perässä kuin lyhyitä matkoja, koska se ei ymmärrä missä vaiheessa keho ylirasittuu ja pahimmassa tapauksessa pentu voi rikkoa itsensä.

Jos koira kokee harjoitukset ikäväksi, saattaa se syödä juoksuintoa pidemmäksi aikaa. Mitä enemmän koira on ns. "intopiukeena" harjoitusten jälkeen, sitä paremmin harjoitukset ovat onnistuneet ja sitä herkemmin koira haluaa tulla myös uudestaan.

Harjoituksissa ei ole kiire. Ota koirasi haasteet reippaasti puheeksi toimihenkilöiden kanssa, jotta näihin osataan varautua. Paneudutaan mahdollisiin ongelmiin yhdessä. Kysy muilta neuvoja ja apuja - neuvo muita ja auta! Jos koet, että harjoitusten viehe voi olla ongelmallinen, niin oman vieheen (lelu, tms.) voi ottaa mukaan. Omassa vieheessä tulee olla lenkki tms. jotta sen vaihto/asennus on mahdollisimman helppoa.

Harjoitusten ilmapiiristä vastaa jokainen harrastaja omalta osaltaan. Jos koet, että harjoituksissa tai jopa muissa harrastajissa olisi jotain korjaamisen varaa, niin ota aina yhteyttä harjoitusten vetäjiin. Mietitään yhdessä ratkaisua, sillä teitä ja teidän koirianne varten näitä pidetään. Kunnioitetaan toisiamme ja käyttäydytään kanssaharrastajia ja toimihenkilöitä kohtaan, kuten toivottaisiin itseämme kohtaan käyttäydyttävän. :)

Varusteet

Jos koiralla on yksi tai useampi juoksukaveri, olisi kuonokopan käyttö ehdotonta, vaikka juoksisi tutun koiran kanssa.

Koiralle kannattaa varata mukaan helposti puettava ja riisuttava panta tai valjaat. Suorituksen aikana koiralle ei suositella jätettäväksi valjaita tai pantaa päälle. Myös oma vesikuppi on hyvä ottaa mukaan.

Kuva: Antti Ruotsalo

Ennen suoritusta

Lämmittele koira aina ennen suoritusta liikkumalla. Suorituksen aikana koirat ottavat lihaksistaan kaiken tehon irti; lämmittelyllä minimoidaan koiran loukkaantumisriskiä revähdysten, venähdysten ja muiden mahdollisten lihasvaurioiden varalta.

Lämmittely olisi optimaalisinta tehdä mahdollisimman lähellä itse suoritusta niin ajallisesti kuin suorituksellisesti. Älä kuitenkaan väsytä koiraa.

Ruokailusta on oltava vähintään kaksi tuntia, mieluummin enemmän. Pienestä nälästä voi olla hyötyä.

Suorituksen jälkeen

Jäähdyttele koira aina suorituksen jälkeen. Riittävällä suorituksen jälkeisellä jäähdyttelyllä ehkäistään lihasten mahdollinen kipeytyminen ja jumiutuminen.

Yksi tapa: Kävele juomapisteelle ja anna vähän vettä (vain vähän). Kävele hieman lisää ja anna hieman enemmän vettä. Ja sen jälkeen taas kävellään. Nyt voit antaa koiralle niin paljon vettä kuin se juo.

Radallamme saa vettä keittiö/autohalli -rakennuksen kyljestä olevasta hanasta, mutta on hyvä varata oma vesi mukaan varmuuden vuoksi.

Suojaa koira tarvittaessa helteeltä.

Sitten on sosiaalisen hetken vuoro kanssaharrastajien kanssa. :)

Lipunmyynti ja buffet

Maksuvälinenä lipunmyynnissä ja buffetissa toimii käteinen, mobilepay ja vaihtelevasti myös korttimaksu. Buffet pyritään pitämään auki tiistai- ja torstaiharjoitusten ajan.

Mukaan harjoitusten vetämiseen?

Vetäjiä tarvitaan aina ryhmään iloiseen! Buffaan, lipunmyyntiin, ajanottoon, lähettämään, vieheenvetoon ja -palauttamiseen maastoon ja radalle. Mitään ei tarvitse osata, kaikkeen opetetaan kädestä pitäen. Reipas mieli ja kiinnostus riittää hyvin. Osallistumalla harjoituksiin, saat vapaalippuja, joita voit käyttää luhtareiden harjoituksissa.

Jos olet kiinnostunut, niin ota reippaasti yhteyttä meihin esimerkiksi Facebookissa, sähköpostilla sihteeri.luhtilaukkaajat (at) gmail.com tai vaikka harjoituksissa hihasta nykäisemällä. Pienistä pisaroista muodostuu isoja puroja ja valtameriä; pienelläkin panoksella on suuri merkitys.